maanantai 29. syyskuuta 2014

Odottavan aika...


...palkitaan ennen pitkää!


Muutaman vuoden etsinnän jälkeen olin jo lähes luopunut toivosta löytää haaveissa ollut kaappi aulaan, kunnes se sitten pompsahti eteeni yllättäen.


Oveen on joku raapustanut viestin. Nyt pohdiskelen tuleeko tästä valkoinen vai vallan muun sävyinen. Ainakaan hetkeen ei ole tulossa muutosta, joten harkinta-aikaa on. Nyt voi vain ihmetellä hyvää onneaan ja fiilistellä!

Onnekasta viikkoa meille kaikille!

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Herkku-guacamole

Nyt löytyi niin kielen mennessään vievä avocadosörsseli, että laitanpa mittasuhteet tänne itselleni talteen. Toivottavasti tästä on iloa teille muillekin =)

Tarvitaan:
2 avocadoa
1/2 sitruunan mehu
1 prk ranskankermaa
1-2 valkosipulinkynttä puristettuna
(tuoretta chiliä maun mukaan pienenä silppuna)

Yksinkertaisuudessaan valmistus menee niin, että avocado muussataan ja muut aineet sekoitetaan joukkoon. Kauniimman sörsselin saa, jos laittaa punaista chiliä, mutta meidän mokomat eivät ole vieläkään kypsyneet, joten vihreällä mentiin.

Nautitaan nachojen, tacojen tai vaikka lohen kanssa (ja pari lusikallista taisi mennä ihan pelkästäänkin...)

Herkullista sunnuntai-iltaa!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pelargonit sisälle


Nostin pelargonit sisälle. Tilanne on melkein historiallinen, sillä lähes aina olen yltiöoptimistisesti jättänyt ruukut liian pitkäksi aikaa syksyllä ulos ja pakkanen on tuhonnut pelakuut.



Valkoinen yksilö oli ainut, jossa oli kukkia ja nuppuja niin paljon, että se pääsi paraatipaikalle aulaan. Yhden vein kellariin ja yksi pääsi tutulle talvipaikalleen viileään länsisiipeen. Nostin myös lankaköynnöksen sisälle. Luulin sen olevan yksivuotinen, mutta netistä selvittelin, että se onkin huonekasvi, joka viihtyy kesäisin ulkona. Saapi nähdä kuinka kauan voin pitää sitä tuossa aulan matalalla pöydällä, ainakin viime talvena kisut tykkäsivät latvoa sitä turhan ahkerasti. Mutta vielä se on rehevä =)



Daaliat ovat nyt aivan parhaimillaan! Olen surutta leikannut kukkia maljakkoon, sillä mikä tahansa yö voi nyt koitua näiden kohtaloksi.


Kolmesta keväällä ostetusta juurakosta vain tämä pinkki on lähimpänä sitä, mitä lapussa luvattiin ('Bluesette'). Mistäköhän sekin johtuu, että lähes aina nämä ovat mitä sattuu? Juurakot on kuitenkin ostettu ihan puutarhamyymälästä eikä marketista. (Vaikka onkohan silläkään merkitystä...) No väliäkös tuolla, kaksi kolmesta on osoittautunut todella kauniiksi =) Voi kunpa viimeinkin onnistuisin näiden talvetuksen kanssa!



Männytkin ovat hurjan kauniita syysväreissään. En ole ennen oikein huomannutkaan, että nekin pukeutuvat ruskan väreihin. 


Kaunista viikkoa kaikille 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Mysteerililja


Vaikka illat pimenevät yhä aikaisemmin ovat päivät olleet edelleen lämpimiä. Uusia nuppujakin aukeaa lähes joka päivä. Syksyn väriskaala on ollut hyvin pinkkinen, ja se on kyllä ihan onnekas vahinko =)


Mysteerililja näytti kymmenisen päivää sitten vielä tältä ja olin arjen kiireissä unohtanut käydä kurkkimassa, joko nuppu olisi poksahtanut auki. No, tänään muistin ja voi ihmettä!


Nuput olivat lähes kaikki jo auenneet ja tällaiset jättiläiset olivat minua vastassa! Miten ihmeessä nämä tilaajalahjana saadut sipulit osasivat kasvattaa saman sävyiset kukat kuin mitä "perunamaassa" muutenkin kasvaa? Oi onnea 


Jotta mittasuhteet tulisivat jotenkin esille myös kuvissa, napsaisin yhden kukan pensashanhikista ('Lovely Pink') ja asettelin sen terälehtien väliin. Kukan halkaisija on n. vaatimattomat 20 cm! Toivon totisesti, että kenenkään herkkusuun nenä ei haista näitä sipuleita maan alta. Haluaisin nauttia tästä väriloistosta myös ensi syksynä!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Luonnontieto (erittäin lyhyt oppimäärä)


Kotimme on vanhassa kansakoulussa, jossa on annettu opetusta vielä 90-luvulla. Harmiksemme kaikki opetukseen ja koulunpitoon liittyvä irtaimisto oli hävitetty muuttaessamme taloon. Meillä on kuitenkin ollut onnea, sillä olemme onnistuneet haalimaan mm. vanhoja koulukirjoja lopetettavien koulujen huutokaupoista, kirpputoreilta, jopa roskalavoilta.


Eräs suosikkiopukseni löytyy minikirjastostamme (joka sijaitsee kätevästi vessassa): Luonnontieto II osa (I osaa emme ole vielä löytäneet). Kirja on vuodelta 1955 ja tarkoitettu 6. ja 7.-luokkalaisille. Olen ihan oikeasti oppinut jo vaikka mitä hyödyllistä! 


Minikirjaston seinät on tapetoitu teeman mukaisesti huonokuntoisimpien kirjojen sivuilla. Hampaita harjatessa voi esim. ulkoaopetella Pietari Päivärinnan runoa (olen päässyt vasta toiseen säkeeseen, Sir Silver taitaa olla jo pidemmällä) tai lukea pyrstötähdistä ja meteoriiteista tai ehkäpä suomen kielen määräysten lajeista, mikä nyt kulloinkin sattuu huvittamaan.


Suosikkiopukseni otsikoista mielenkiintoisimpia ovat Kasvinviljelyn perusteita, Puutarhan kevät ja kesä sekä Syystöitä puutarhassa. Olen mm. oppinut miten maan kuivuutta voidaan ehkäistä ja siihen liittyen hiushuokoisvoimasta, miksi kasvit eivät kasva kylmässä maassa ja miksi savimaata kannattaa kalkita.


"Viljelijä ehkäisee kosteuden haihtumista haraamalla ja pintaäestyksellä. Hara tai keveä äes irrottaa pinnalle löyhän multakerroksen, jossa huokoset ovat niin suuria, että ne ehkäisevät veden nousun pintaan (= hiushuokoisvoima ;) toim. huom.). Muokattu pintakerros tietenkin kuivuu pian, mutta sen alla oleva maa pysyy kosteana."


"Veden haihtumiseen kuluu paljon lämpöä. Siksi märkä maa on kylmää, hallanarkaa. Lisäksi tällaisesta maasta auringon keräämää lämpöä aivan kuin vuotaa hukkaan. Vesi näet kuljettaa tai johtaa sitä alaspäin. Ilmavan maan lämpötila on paljon korkeampi, sillä ilma, joka on huono lämmönjohde, estää lämmön siirtymisen syvemmälle."

Apila ei menesty happamassa maassa
"Näkymättömän pienet savihiukkaset kookontuvat kalkin vaikutuksesta suuremmiksi hiukkasiksi - - Koska kalkki suurentaa savihiukkasten kokoa, lisää se myös maan kuohkeutta."

Mutta muistattekos te, mitkä ovat lehmän neljä mahaa? Hihii, tämä on ollut vakiokysymyksemme perheen "tietokilpailussa" ja tähän mennessä kukaan ei ole muistanut kaikkia. Mutta minäpäs tiedän ne nyt!

❉   ❉   ❉
Lainaukset teoksesta:
Kangasniemi, T., Koskenniemi, M., Miettinen, L & Saari, O. 1955. Luonnontieto II. Helsinki: WSOY.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikonlopun kuvasatoa


Vaikka meillä on syksyn ensimmäinen pakkasyö jo takana, vielä löytyy puutarhasta kukkia vaikka kuinka! Tuoksumiekkalilja on vasta pääsemässä vauhtiin; saapi nähdä, montako kukkaa se ehtii valmistaa ennekuin pakkanen vie voiton. Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan!


Alppikärhöt ovat aloittaneet uusintakierroksen. Minä niiiin toivon, että tämä yksilö 'Alpina plena'-lajikkeesta selviää. Edellinen menehtyi, kun taitamattomana käsittelin sitä turhan kovakouraisesti. Nyt olen luvannut olla hellempi :)


Kuvassa oleva korento oli uskomattoman utelias ja seuraili minua pitkän tovin kun hääräilin kukkapenkeissä. Mutta myös uskomattoman vaikea kuvattava!


Viikonlopun metsäretkellä löytyi kirpsakkaa punaista. Tällä kertaa katselitiin vain maisemia, mutta ensi kerralla voisi ottaa pienen astiankin mukaan...

Viikonloppuna bongasimme myös pörröisiä kaunottaria, kun poikkesimme ihka ensimmäistä kertaa kissanäyttelyssä (ihan vain ihastelemassa). Melkoisia diivoja :)


Tasapuolisuuden nimissä on tietysti julkaistava kuva höpsöstä metsäkoirasta, joka kertoo olevansa suloinen söpöyspakkaus eikä diiva ollenkaan ❤  
Mukavaa viikkoa! 


❉   ❉   ❉  
Tervetuloa lukijaksi Satu!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Väripohdintaa


Haaveilen yllä olevan kahden väriyhdistelmästä lammen ympärillä. Harmikseni juuri nämä kasvit eivät kuki yhtäaikaa, mutta jotakin tämän suuntaista voisi kehitellä.


Toisaalta tykkään myös näistä kombinaatioista, jotka ovat jo olemassa lammen toisella puolella. Mitenköhän nämä kaikki voisi sovittaa yhteen?


Kaikkien muiden "pakko-saada-taimien" lisäksi huomasin, että minulla ei ole ollenkaan heiniä puutarhassa! (No, okei on viiruhelpi) Miten se on mahdollista?! Ennen en ole ollenkaan huomannut kyseistä puutetta, mutta nyt niitä on saatava! Paljon! Eri paikkoihin! Katselin jo lähitienoomme ojanpientareita sillä silmällä, josko kävisin vähän "jakamassa" kasvustoja ;) Jos et vielä ole vakuuttunut, suosittelen tutustumaan esim. kirjaan Koristeheinät. Olen myyty!