torstai 11. kesäkuuta 2015

Lisää raivattavaa

 
Kovat tuulet aiheuttivat pienen järkytyksen ja lisää raivattavaa pihassamme. Aamulla, kun astuin ulos, kaikki näytti olevan kunnossa.


Puuhastelin monta tuntia takapihalla ja vasta kun Sir Silver tuli kahvikuppinsa kanssa etsimään minua, huomasimme, että etupihalla oli jotakin vinossa, pahasti vinossa.


Lasten kiipeilypuu, pihamme suurin ja kaunein koivu oli kallistunut tuulessa uhkaavasti. Maakin oli jo kohonnut juuriston alueelta useiden neliöiden alueelta. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin kaataa puu mitä pikimmin, jottei kukaan jäisi kaatuvan puun alle ja jotta mahdolliset vauriot voisi minimoida.


Vaikka tuhojakin syntyi, runko rojahti yllättävän nätisti hiekkakasan päälle ja ei hipaissutkaan silmäterääni lehmusta. Sen sijaan yksi nuokkusyreeni, puolikas terijoensalava, pari metriä ruusuaidannetta, toistaiseksi tuntematon määrä perennoja sekä mahdollisesti myös uutukainen samettisumakki saivat osumaa. Onneksi olen istuttanut yleensä samaa kasvia moneen eri kohtaan pihassa, jolloin tällaiset tuhot eivät (ehkä) ole niin musertavia. 


Tässä lepää. Koivu osoittautui aivan lahoksi ja paikoin tervettä puuainesta ei juuri ollut kaarnaa paksummin jäljellä. Onni oli, että kukaan ei loukkaantunut. Silti menetys kirpaisee, näin suurta koivua emme tule itse pihassamme enää näkemään. Huomenna selviää tarkemmin, mitä kasveja se vei mukanaan. Olkaahan varovaisia ulkona liikkuessanne.

6 kommenttia:

  1. No voi harmi millaisen vahingon tuuli ja myrsky aiheuttivat. Kyllä tuollaisiin hienoihin puihin kiintyy ja niitä tulee todella ikävä. Onneksi ei tullut onnettomuuksia. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tätä puuta emme olleet itse istuttaneet, liittyy siihen monia muita hauskoja ja rakkaita muistoja. Vasta kun jäljet on raivattu, selviää kuinka suuren aukon sen puuttuminen maisemaan teki. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Harmi kaunista koivua. Uuteen maisemaan tottuminen vie aikansa, mutta nyt on taas tilaa uusille ideoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nyt koivu vei ympäriltään valtavan tilan, johon ei voinut istuttaa mitään. Yllättävät (ja pakolliset) muutokset ovat usein sysäys johonin vielä parempaan. Toivotaan, että tässäkin käy niin.

      Poista
  3. Ensimäistä kertaa eksyin blogiasi lukemaan.... ja varmasti tulen toisenkin kerran.... Kiinnostaisi, että millä kasvuvyöhykkeellä puutarhasi sijaitsee? Asia saattaa käydä ilmi jostain postauksesta, mutta vielä en löytänyt. Puutaehablogeissa se tieto on aina kiinnostava.

    VastaaPoista