sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Oi aurinkoinen


Ihana aurinko on hellinyt tämän viikonlopun. Sain urakoitua kevätsiivousta, pihalla tietenkin! Kukapa aurinkoisia päiviä haluaisi tuhlata sisällä nurkkien siivoamiseen =)


Lammen luona tapahtui suurimmat mullistukset, kun kaadoimme viimein lähes juurettoman omenapuun. Samalla saksin kaikki viheliäiset ruusunversot, jotka puskevat monen neliön alueelta pintaan. Tarkoitus oli myös tyhjentää ja siistiä lampi, mutta homma tyssäsi, kun huomasimme sammakon kömpivän lammen pohjalla olevissa lehtikerroksissa.


Pikkukisut ovat myös päässeet valvotusti ulkoilemaan ja lampi on ollut kovin kiinnostava.


Kellukka 'Mai Tai' on selvinnyt talvesta hyvin ja työntää jo uutta kasvua.


Perennapenkkejä siivoillessa löytyi jo vaikka mitä ihania alkuja. Tässä idänunikko 'Royal Wedding'.


Pihtaa pitää ohikulkeissa aina silitellä, neulaset ovat ihanan pehmeitä. Ne ovat myös hauskasti kaksivärisiä, päältä kiiltävän vihreät, alta valkojuovaiset.


Tätäkin turkkia silitellään vähän väliä =)


Koivun kanto lahoaa hiljalleen. Tähän minulla on toiveissa saada katto päälle, mutta Sir Silver ei ole lainkaan innostunut asiasta, höh. On kuulemma tärkeämpiäkin asioita hoidettavana.


Kuten ikkunan korjaus. Aika pahaksi oli päässyt, mutta tulos näyttää hyvältä ilman lasejakin jo.


Perennapenkin kevätsiivous. Keijunkukat ovat huonossa kunnossa. Nähtäväksi jää, ovatko selvinneet talvesta.


Teimme viikonloppuna myös metsäretken. Kuvailin enimmäkseen ihania sammalia.

Tervetuloa lukijaksi Rouva Viherrilli! Ihanaa viikkoa kaikille =)

10 kommenttia:

  1. Kevät on mukavien puuhien aikaa.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kevään hurmaa!
    Kissat nauttivat selvästi kevään puuhista ja se sammakko...voi kun olisin nähnyt sen!!
    Minulla oli sammakko lemmikkinä Suomessa 24 vuotta!
    Niin ihastuttava tunnelma kuvissasi!

    Lempeitä kevätpäiviä täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kivasta kommentista! Lemmikkisammakko kuulostaa eksoottiselta =) Toivon mukaan sammakkomme kotiutuu lampeen.

      Poista
  3. Onpa mukavia kuvia! Kissat näyttävät tosi uteliailta lampea kohtaan. Se on kyllä yllättävän monena keväänä käynyt omallakin kohdalla, että pihalammen pohjamutien "ruoppaus" on jäänyt tekemättä, kun ensimmäiset sammakot ja vesiliskot ovat ehtineet jo sekaan mylläämään. (Näin siis silloin, kun asuin vielä maalla, missä pihasta löytyi pieni lampi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lammessa ei ole ennen sammakkoa näkynyt, oli iloinen yllätys. Vesiliskokin olisi kiva =)

      Poista
  4. Ihania kevätilmoja olikin viikonloppuna. Meiltäkin meinaa ihan lumi loppua :D Sainpa tästä varmistuksen, että idänunikon taimiksi uskomani pikkuiset todella ovat niitä. Taidanpa nostaa purkkiin odottamaan pääsyä uuteen paikkaan :)
    Kiitos tervetuloatoivotuksesta! Hassua, että kutsut rouvaksi, viherrilli riittää kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule lunta ikävä vähään aikaan, ei =) Unikot ovat ihania, vaikka kukinta kestääkin harmillisen vähän aikaa.

      Poista
  5. Eilen ja tänään täällä Uudellamaalla on ollut aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen sää. Illalla ei malttaisi millään tulla pihamaalta sisälle. Valitettavasti nyt on jatkossa luvattu jo kylmenpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnit loppuvat viikonloppuisin aina kesken, vaikka valoisaa aikaa riittääkin jo pitkälle iltaan. Toivotaan lämpimämpiä säitä tulevalle viikolle!

      Poista