sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jollei vappuna ole lunta...


Jouluiset tunnelmat valtasivat mielen, kun eilisiltana lunta alkoi pyryttää. Tänä aamuna paljastui karu totuus. Meillä ei koko talvena satanut näin paljoa lunta, mitä viime illan ja yön aikana saatiin. Koska itkukaan ei auta, on yritettävä nähdä tilanteen koomiset puolet.


Olin haaveillut käyttäväni vappuviikonlopun puutarhan siistimiseen. No toiveeni toteutui, lumi siivosi kaiken alleen.


Lehtikuusten oksat vetivät esiripun maiseman eteen.


Omenapuu peittyi valkoiseen huntuun. Tosin haaveilin jo hieman toisenlaisesta hunnusta...


Sir Silver oli asentanut suihkulähdepumpun lampeen. Ihan tulee kesäinen fiilis!


Onneksi ehdin istuttaa vapuksi orvokit ruukkuihin. Ja taimiakin tuli karaistua.





Hyvä, että krookusten ympäriltä tuli maa möyhittyä ja lannoitettua.


Ja näkeehän sen, että paraatipenkki on jo kitketty kesäkukkia varten.


Multalisäykset paahdepenkkiin tulivat tarpeeseen.


Joten eiköhän lähdetä vappuajelulle?


Mutta siis oikeesti?! kysyy jo Fileaskin. Ei lakkaa vilu eikä helle, näinhän Isossa Kirjassa sanotaan. Olisiko kohta jo sen helteen vuoro?


Oikein iloista vappua kuitenkin kaikille! Säästä huolimatta.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Henkiin heräämisiä


Ankara kevätflunssa on pitänyt koko perhettä pedissä ja vienyt mehujen rippeetkin mennessään. Kauniit kevätpäivät on vietetty sisätiloissa lähinnä köhien ja auringonpilkuissa lämmitellen.


Kylvötyöt on yritetty pitää maltillisina. Idänunikot itivät vajaassa viikossa. Kylvin kokeeksi siemenlaatikon pohjalta löytyneen pussin, johon oli merkitty vuosi 2009. Ihan yhtä hyvin itivät kuin keväällä kaupasta tilatut.


Tsinnioista tuntui jokainen siemen lähtevän kasvuun parissa päivässä. Sirkkataimet ovat ihanan pontevia hentoisten unikoiden rinnalla.


Kauan olen haaveillut seinustan perennapenkistä, josta aikaiset sipulikukat ponnistaisivat heti lumien sulettua. Nyt on haave viimeinkin tarkoitus toteuttaa, ja rikkaruohojen kuritus aloitettu. Kesää varten paikka vaatii paahdetta kestäviä perennoja. ja mm. unikoita kaavailin tälle paikalle, mikäli selviävät hengissä ulos istutukseen asti.


Paraatipenkin päätin pyhittää daalioille tänä vuonna. Navettapiika antoi ihan huippuhyvän neuvon talvetettujen daalioiden herättelyyn. Sitä varten hamstrasin kaupasta 15 litran pesuvateja.


Kuivat juurakot vaan vateihin ja suihkulla päästelin haaleaa vettä päälle. Ei tainnut mennä kuin pari päivää, niin ensimmäiset lehdet olivat jo näkyvissä! Matonkuteella merkkasin sankoihin värikoodit, että pysyn kärryillä, mitä missäkin vadissa kasvaa. Koska näitä ei vielä voi ulos istuttaa, lisään henkiin herännäille juurakoille multaa.


Leppoisaa pääsiäisviikkoa kaikille! Syökää paljon hiiriä munia!

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Keittiön kevätilme


Aika kauan sinnitelin mustavalkoisen keittiöni kanssa, mutta nyt kevään korvalla aloin kaivata hempeitä värejä.


Kangaskaapissa oli juuri sopivan kokoinen pala, josta tekeytyi ikkunoihin yläkapat. Rönsyliljakin löysi paremman paikan ikkunan edestä, jossa se toivon mukaan piristyy.


Keittiön hetekasta en olisi luopunut, mutta kissat päättivät toisin. Kun patjaa oli toistuvasti käytetty merkkauspaikkana, sai sänky lähtöpassit. Tilalle tuli vanha pulpetti, joka on tuossa aiemminkin nököttänyt.


Prinsessat joutuivat siis etsimään uuden paikan kauneusunilleen. Eipä näytä suuresti haittaavan =)